Vihdoinkin pääsemme hotellista!

Alun perin matkalle lähtöä suunnitellessa sanoin, että en lähde, ellemme pääse asuntoon. Varoaika oli työmaasihteerille liian lyhyt asunnon löytämiseen, joten taivuin ehdotukseen majailla alkuun hotellissa, jolloin voisimme yhdessä käydä kasomassa asuntoja. Olisihan se pitänyt arvata, että asiat eivät suju niin kuin luulisi. Hotellissa majaileminen alkoi jo kääntyä hotellissa asumisen puolelle, sillä punkkailimme siellä 5 viikkoa! Olo on nyt kyllä kuin ihmemiehellä konsanaan, kun sain neuvoteltua meille vuokrasopimuksen joka vihdoin meni projektiorganisaation hyväksynnästä läpi. Ei tainnut kirstunvartijoilla oikeasti olla käsitystä siitä, minkälaiset kustannukset meidän perheen hotelliasumisesta koituu, kun viime metreille asti kuvittelivat, että asuntomme tulee kalliimmaksi kuin 5 tähden hotellin sviitti :-). Pesulalasku yksinään oli tuolta ajalta 15,000 RMB.. siinä taisi kyllä olla vähän bonuksia jollekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *