Niin sitä maailmankuva muuttuu. Lista asioista, joita en olisi ikinä kuvitellut kaipaavani, kasvoi hotellissa päivä päivältä. Kaipasin pyykkikonetta, sillä pesulan jäljiltä vaatteemme ovat kuluneet lähes käyttökelvottomiksi. Kaipasin ruokapöytää jonka ääressä syödä. Kaipasin tiskikonetta, jotta voisimme yhdessä täyttää sen. Kaipaan naulakoita, kun ne on niin käteviä. Hotellissa pyyhkeet heitetään lattialle, jotta siivooja tajuaisi tuoda uudet. Yleensä niitä uusia oli silti aina kahdelle, enkä aina jaksanut soitella perään. Kaipasin sitä, että ei tarvitse joka kerta lähteä ravintolaan syömään sitä samaa ruokaa joka päivä. Kukapa olisi uskonut, että Onni syö Kiinassa vain shushia, pizzaa ja pillijugurttia? Ja Valo päivästä toiseen banaania ja friteerattua pastaa? Kuukausi friteerattua ruokaa, ja elimistö ei enää jaksa. Ai että kun ne omat pöperöt onkin herkullisia!

Onni totesi, että: ”äitistä on tullu pokki”. Äiti menee ravintolaan pokiksi, nyt pitää Onnin etsiä uusi äiti. Kun kysyin, kukas Onnille sitten laittaa ruokaa, vankkumattomalla logiikallaan hoksasi, että ”sitten uudestakin äitistä tulee pokki ja Onnin pitää taas etsiä uusi!”. Sovittiin, että oikea äiti saa jatkaa Onnille kokkaamista ja Onni saa auttaa.