tovi vierähtänyt viime päivityksestä. Se ei suinkaan johdu siitä, etteikö asiaa olisi ollut, mutta huomasin että päässä pyöri vain ajatuksia siitä, mikä täällä on pielessä tai ei toimi. Nyt kun meillä on oma koti, pääsemme helposti epäkohdilta karkuun ja tarvittaessa ihmisjoukoilta karkuun. Meidän talossa on suojaisa piha, ja naapurit ja naapureiden lapset alkavat olla jo niin tuttuja, että on mukavaa viettää aikaa pihalla.

Kyllähän täällä vieläkin jotkut asiat ottaa kovasti päähän, kuten jatkuva kailotus ja huuto ja joka paikkaan kuseskelu ja jatkuva valokuvaaminen. Pitäisi varmaan teettää käyntikortteja joissa pyydetään lähettämään otokset meille, niin olis meillä itellämmekin vähän turistikuvia ittestämme 🙂

On myös asioita, joita täältä varmasti kaipaamme. Tuore tofu ja soijamaito ja chilinuudelit esimerkiksi. Ja tuoreet appelsiinit ja jättimäinen telkkari ja koreankielinen karaokevehje ja puinen kylpyamme ja auringonvalo. Ja ehkäpä huomatuksi tulemiseen kuitenkin jollain tasolla on niin tottunut, että on palatessa tosi kummallista kun kukaan ei huutele perään ja ota kontaktia. Suomessahan voidaan leikkiä samalla leikkikentällä joka päivä ilman että kukaan tuntee tarvetta lähestyä edes verbaalisesti. Onni on innostunut numeroista, joten hissillä matkustaminen on tosi hienoa. Meidän hissi opettaa numeroita kertomalla aina missä kerroksessa ollaan. Kiinaksi tottakai! Puikoilla syömisenkin Onni on ottanut haltuun niin hyvin, että ei enää huoli haarukkaa. Puuron sentään pitkin hampain vetelee lusikalla, kun huomasi itsekin, että se on puikoilla hieman hankalaa.