Niin sitä maailmankuva muuttuu. Lista asioista, joita en olisi ikinä kuvitellut kaipaavani, kasvoi hotellissa päivä päivältä. Kaipasin pyykkikonetta, sillä pesulan jäljiltä vaatteemme ovat kuluneet lähes käyttökelvottomiksi. Kaipasin ruokapöytää jonka ääressä syödä. Kaipasin tiskikonetta, jotta voisimme yhdessä täyttää sen. Kaipaan naulakoita, kun ne on niin käteviä. Hotellissa pyyhkeet heitetään lattialle, jotta siivooja tajuaisi tuoda uudet. Yleensä niitä uusia oli silti aina kahdelle, enkä aina jaksanut soitella perään. Kaipasin sitä, että ei tarvitse joka kerta lähteä ravintolaan syömään sitä samaa ruokaa joka päivä. Kukapa olisi uskonut, että Onni syö Kiinassa vain shushia, pizzaa ja pillijugurttia? Ja Valo päivästä toiseen banaania ja friteerattua pastaa? Kuukausi friteerattua ruokaa, ja elimistö ei enää jaksa. Ai että kun ne omat pöperöt onkin herkullisia!

Onni totesi, että: ”äitistä on tullu pokki”. Äiti menee ravintolaan pokiksi, nyt pitää Onnin etsiä uusi äiti. Kun kysyin, kukas Onnille sitten laittaa ruokaa, vankkumattomalla logiikallaan hoksasi, että ”sitten uudestakin äitistä tulee pokki ja Onnin pitää taas etsiä uusi!”. Sovittiin, että oikea äiti saa jatkaa Onnille kokkaamista ja Onni saa auttaa.

Alun perin matkalle lähtöä suunnitellessa sanoin, että en lähde, ellemme pääse asuntoon. Varoaika oli työmaasihteerille liian lyhyt asunnon löytämiseen, joten taivuin ehdotukseen majailla alkuun hotellissa, jolloin voisimme yhdessä käydä kasomassa asuntoja. Olisihan se pitänyt arvata, että asiat eivät suju niin kuin luulisi. Hotellissa majaileminen alkoi jo kääntyä hotellissa asumisen puolelle, sillä punkkailimme siellä 5 viikkoa! Olo on nyt kyllä kuin ihmemiehellä konsanaan, kun sain neuvoteltua meille vuokrasopimuksen joka vihdoin meni projektiorganisaation hyväksynnästä läpi. Ei tainnut kirstunvartijoilla oikeasti olla käsitystä siitä, minkälaiset kustannukset meidän perheen hotelliasumisesta koituu, kun viime metreille asti kuvittelivat, että asuntomme tulee kalliimmaksi kuin 5 tähden hotellin sviitti :-). Pesulalasku yksinään oli tuolta ajalta 15,000 RMB.. siinä taisi kyllä olla vähän bonuksia jollekin.

Onnin rokoitesarja jäi kesken, kun tänne tulomme oli sen verran lennokas, että Hepatiittirokotteen ensimmäistä vahvistusta ei ehditty antaa ennen lähtöä. Siispä ei kun neuvolaan, Kiinalaiseen neuvolaan! Onneksi saimme butleriltamme apua järjestelyihin. Neljä käyntiä se vaati, nyt on rokoite sitten viimein saatu. Mahtaa neuvolassa olla hauskaa, kun viedään kiinankielinen neuvolakorttimme sinne kaikkine liitteineen. Leimoja piisaa!

Jotenkin sitä ajattelisi, että kun kyseessä on viiden tähden hotelli, niin sängyissä olisi patjat. No eipä vaiskaan, kun paras sänky on vissiin kasa tiiliskiviä. On oikeastaan tosi ihailtavaa, miten ihmiset täällä tuntuvat osaavan nukahtaa mihin vain: bussiin, penkille, kadulle… Koulutus tähän aloitetaan ilmeisen varhain, sillä kaupoista ei löydy patjaa lasten sänkyyn, kaikki vain pyörittelevät ihmeissään päätään ja tarjoavat pinnasuojia ja rimpsupeittoja. Se, että pinnasängyssä ei ole patjaa tarkoittaa konkreettisesti sitä, että pohja on tehty muutamasta karheasta lankusta, joiden päälle on nidottu kangas jossa on Nalle Puhin kuvia. Vauvat arvostavat kaiketi Puhia enemmän kuin hyviä unia. Meidän kahdeksankuisemme ei Puhille oikein ole lämmennyt, joten äiti on saanut lämmetä hotellin porukalle. Kolmen viikon hotellissa asumisen kunniaksi saimme tänään viimein patjan!